Täällä Noora, kuka siellä?
Olen sertifioitu traumainformoitu keho-mielivalmentaja, kehotietoisuus- ja joogaohjaaja, energiahoitaja ja ikuinen keittiöpsykologi. Päivätyössäni olen aina ollut tyypillinen generalisti – hyvä monessa asiassa, täydellinen en missään. Yltymätön haluni ymmärtää ihmisen mieltä ja käyttäytymistä on ollut punaisena lankana myös yritysmaailmassa ja sille ei tunnu olevan loppua.
Hieman matkastani
Elämäni muuttui, kun minusta tuli äiti. Äitiyttä ennen jaksoin painaa, graindata ja suorittaa töissä, rakentaa omakotitaloa ja treenata. En ymmärtänyt, että jo tuolloin kehoni oli ylivirittynyt ja hätätilassa.
Vauvavuotena en nukkunut öisin ja päivisin yritin selvitä olohuoneen lattialla odottaen puolisoa töistä kotiin. Ihoni oireili tulehtuneella ihottumalla, järkyttävän kutisevalla nokkosihottumalla, vatsavaivoilla, kilpirauhasen vajaatoiminnalla ja raudanpuutteella.
Ylikuormitus jatkui, kun palasin takaisin työelämään ja saimme toisen lapsen. Sitten tuli uupumus. Jonkin oli muututtava, ja sillä matkalla olen edelleen. Somaattisesta työskentelystä löysin tien pois yliajattelevasta mielestäni sekä lisää kapasiteettia kannatella tunteita, jotka kerran tuntuivat liian vaikeilta kohdata.
Olenko täysin parantunut ja opastan muita korkealta vuorelta zen-munkkina? No en. Kahden pienen, erittäin vauhdikkaan pojan äitinä oman jaksamisen, ylikuormituksen ja stressin hallinta on jatkuva työmaa. Mutta tämä työ auttaa minua löytämään itseni ja antaa minulle työkaluja kohdata jokainen päivä haasteineen. Ja sitä haluan tarjota myös muille.
Ja sitten jotain ihan muuta!
Olen äiti kahdelle pikkupojalle, joiden herkkyys, rakkauden määrä ja temperamenttierot hämmästyttävät ja ihastuttavat minua jokaikinen päivä.
Sydämeltäni olen ikuinen dog mama, vaikka tällä hetkellä kalenteriin ei mahdu karvaista lasta – nyyh.
Olen ajautunut Pirkanmaalle Ylöjärven kaupunkiin Helsingin kautta, mutta juureni ovat Itä-Suomessa.
Teen myös energiahoitoja livenä sekä etänä ja ohjaan kehotietoisuusjoogaa.
Rakastan herätellä alitajuntaani ja intuitiota kääntymällä silloin tällöin tarot-korttien, astrologian tai Human Designin pariin. Ne toimivat joskus mahtavina peileinä sekä herättävät eloon asioita, jotka piiloutuvat tietoisuuden taakse. Ja tietäjät tietää; olen aurinko Vesimies, nouseva Leijona ja kuu Skorpioni sekä 2/4 Projektori.
Rakastan Euroviisuja, tanssia sekä olen ikuinen Bäkkäri-fani. Musiikkimakuni on ollut lapsesta asti tosin mitä tahansa progesta räppiin ja popista heviin, joten Spotify-listani herättää monesti kanssakuulijoissa ihmetystä (ja huvittuneisuutta).
Haluatko tutustua lisää?